D-tytöt

Hei, me ollaan FcPeltirummun

D-tytöt!

Joukkueemme koostuu pääsääntöisesti pohjoiskymenlaakson alueella asuvista, vuonna 2007-2008 syntyneistä tytöistä. Joukkueemme muodostettiin kaudelle 2020 eri ikäluokissa aiemmin pelanneista pelaajista. Meidän pelaajiemme historia on monipuolinen, joukkueessamme on sekä pitkään jalkapalloa harrastaneita että vasta pelaamisen aloittaneita, jalkapalloon hurahtaneita tyttöjä. Tässä iässä me pelataan vielä puolen kentän, eli niinsanottuja 8 vs 8 pelejä.

Olet tervetullut pelaamaan kanssamme ja teemme töitä sen eteen, että sinun on helppo tulla toimintaan mukaan. Vaikka harjoittelemme monipuolisesti ja tavoitteellisesti 4-5 kertaa viikossa eri puolilla Kouvolaa, on pelit ja turnausmatkat parasta! 

Kauden aikana vietetään monia mukavia hetkiä myös kentän ulkopuolella. Näistä voisikin mainita keväisen Rumpugaalan ja erilaiset talkootapahtumat, joissa olemme aikuisten apuna keräämässä joukkueelle varoja.

Tule pelaamaan kanssamme milloin tahansa, ja voit tuoda kaverinkin mukanasi! Ensimmäisellä kerralla et tarvitse muuta kuin lenkkarit, joustavat vaatteet ja juomapullon sekä iloista mieltä. Otathan yhteyttä joukkueen vastuuhenkilöihin, jos sinulla on kysyttävää toiminnastamme.

Meitä kannattaa myös seurata Instagramissa @rumput07_08, niin pääset kurkistamaan mitä kaikkea harjoituksissamme, peleissämme, leireillä, turnausmatkoilla ja joukkueen yhteisissä tapahtumissa viheriöiden ulkopuolella tapahtuu.

Seuraa meitä

T09 Joukkueenjohtaja

Jarkko Laine 040 178 0405 t09-10@fcpeltirumpu.fi

T10 Joukkueenjohtaja

Marko Konster 050 910 1100 t09-10@fcpeltirumpu.fi

Rahastonhoitaja

Niina Mehtojärvi  044 517 7970

 Huoltaja

Katja Venäläinen 0405267572

 Huoltaja

Tuomas Jalkanen  0400 501 632 

 

Ikäkausivastaava

Sami Vuorio  045 156 4477

Valmennuspäällikkö

Marko Honkanen  040 501 8561

Valmentaja

Mikko Keinänen  050 4343 499

Valmentaja

Tuomas Aho  040 738 4414

Valmentaja

Arttu Hyyrynen  040 587 2007

Maalivahtivalmentaja

Janita Partanen 

Joukkueen toimintaa tukee kaudella 2021